maanantai 7.10.2024


PELASTUSALAN HENKILÖSTÖLLE TUKIRAHASTO

Toiminta pelastusalan henkilöstön kriisiavun turvaamiseksi on alkanut. Tämän toiminnan toteuttamiseksi on perustettu tukirahasto, jonka tavoitteena on myös edistää pelastusalan työsuojelun kehittämistä.

Rahasto perustettiin tammikuun lopulla Haminassa Pelastusalan Toimihenkilöliitto PTL:n yhteyteen. Rahastoa hallinnoi johtokunta, jossa on edustus kaikista pelastusalan ammattijärjestöistä.

Rahaston suojelijaksi on kutsuttu pelastusylijohtaja Pentti Partanen sisäasiainministeriöstä.

Rahaston tarkoituksena ja tavoitteena on tukea, opastaa ja auttaa pelastusalalla työskenteleviä henkilöitä ja heidän perheitään tapaturman tai pitkäaikaisen sairauden aiheuttamissa kriisitilanteissa. Rahasto avustaa myös sopimuspalokunnan jäseniä pelastustehtävissä sattuneiden tapaturmien aiheuttamissa ongelmissa.

Valitettavan usein operatiivisissa tehtävissä työskentelevät pelastusalan ammattilaiset joutuvat alttiiksi tapaturmille eikä vakavilta loukkaantumisiltakaan ole vältytty. Näissä vakavissa tapaturmissa on moni pelastaja menettänyt pysyvästi terveytensä ja työkykynsä. Työtapaturma tulee pelastajallekin aina yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Vakavissa työtapaturmissa elämänvirta muuttaa suuntaa, jolloin arkiset rutiinit ja työyhteisö saavat uuden merkityksen. Perheen toimeentulo ja tulevaisuus huolettavat. Vaikeassa tilanteessa auttajakin tarvitsee apua.

Tietoisena kriisiavun tarpeesta ja sen merkityksestä tukirahaston tavoitteena on ojentaa auttava käsi apua tarvitsevalle palohenkilöstölle ja heidän lähiomaisilleen. Tämän toiminnan toteuttamiseksi rahasto kerää varoja, avustaa ja neuvoo sekä myöntää avustuksia työsuojelun kehittämistä edistävään tutkimustyöhön ja koulutukseen. Rahaston johtokunta arvioi avuntarpeen laadun ja määrän sekä avustaa tarvittaessa käytännön järjestelyissä.

Rahasto on saanut jo kaksi lahjoitusta. Lisävaroja kerättiin mm. hyväntekeväisyys- konsertilla, joka järjestettiin Helsingissä 14.3. 2007 Presidentti Clubilla.

Varojen karttuessa on tavoitteena perustaa myöhemmin itsenäinen säätiö, joka jatkaisi edelleen rahaston toiminnan toteuttamista pelastusalan henkilöstön tukipilarina.


© Pelastusalan Toimihenkilö Liitto 2003 - 2011